Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MEIDÄN TARINAMME;

ALLERGIAPERHEESTÄ KENNELINPITÄJÄKSI

Niinkuin niin moni muukin AHT-perhe tai -kasvattaja, mekin haaveilimme omasta koirasta vuosikausia. Kiertelimme koiratapahtumissa ja surffasimme netissä toivoen, että löytäisimme koirarodun, joka sopisi toivottoman koira-allergiseen perheeseen. Kävimme myös tutustumassa moniin ns. allergiarotuihin, mutta tilanne näytti  täysin toivottomalta; tutustumisreissuilta palattiin aina iho kutisten, nenä niiskuen ja mieli maassa.

Myös ulkokoira osoittautui mahdottomaksi ajatukseksi, kun tajusimme, että joudumme väkisinkin jossain vaiheessa kuljettamaan koiraa autossa. Kun koirakirjat oli selattu hiirenkorville eikä ratkaisua vaan löytynyt, harkitsimme jo minkä tahansa ulkona elelevän lemmikin hankkimista aina silkkikanasta alpakkaan. 

Nahkaterrieri!                                

Syksyllä 2007 jalkapallokentän laidalla ties kuinka monetta kertaa tilannettamme surkutellessani osuin puheisiin erään äidin kanssa, joka oli kuullut amerikankarvatonterriereistä. Luulimme jo käyneemme läpi kaikki mahdolliset koirarodut, mutta kuinkas ollakaan, nahkaterriereistä emme olleet koskaan kuulleetkaan, sitähän ei löytynyt koirakirjoista.

Heti kotiin tultuani asetuin tietokoneen ääreen ja siitä alkoi loppumaton, viikkokausia kestävä surffaus. Luin netistä kaiken saatavilla olevan tiedon rodusta ja koira-allergiasta ja aloin laatia listoja erilaisista toimenpiteistä, joita tiukasti noudattaen voisimme ehkä pärjätä nahkakoiran kanssa.

Koira-allergian ehkäiseminen

Pidimme perhepalavereja ja allekirjoittelimme sitoumuksia siitä, kuinka koiraa pestään ja rasvataan, kaikki tekstiilit pestään kerran viikossa ja kotia imuroidaan imuroimasta päästyä. Kaivoimme myös esiin kissa-aikaiset ilmanpuhdistimet. Näin aseistautuneina uskaltauduimme tarjoamaan kotoamme hoitopaikkaa AHT:lle. 

Kun laitoimme hoitopaikka-ilmoituksen Sakaten palstalle, saimme heti kaksi yhteydenottoa. Pääsimme heti seuraavana päivänä tutustumaan tuolloin puolivuotiaaseen Onniin, joka valloitti sydämemme täydellisesti. Maitohampainen vesseli nakerteli käsiäni ja huolestuneena odotin, koska kutina alkaa ja muut oireet puhkeavat, mutta pienen punoituksen jälkeen naarmut alkoivatkin laskea. Samoin pieni käheys, jonka jo luulin enteilevän astmakohtausta, hellitti samana iltana.

Siedättyminen                           

Onnin tapaamisen rohkaisemina uskaltauduimme tarttumaan meille tarjoutuneeseen uskomattomaan tilaisuuteen - ottamaan AHT Lumin ja perunkarvattoman Hetan meille päivä- ja viikonloppuhoitoon kotiväen rakennusprojektin ajaksi. Näiden kahden ihanan koiran tulo kotiimme oli yhtä juhlaa (Kiitos Kati!); tuntui uskomattomalta, että meidän kotimme seinien sisäpuolella tassuttelee peräti kaksi ilmielävää koiraa! Ja mikä parasta, meille tarjoutui tilaisuus verrata näiden kahden rodun ominaisuuksia ja täsmentää omaa käsitystämme niistä ominaisuuksista, joita meidän koirallamme tulisi olla. Niin ihana koira kuin Heta olikin, meille selvisi nopeasti, että perulainen on meille kooltaan liian iso ja luonteeltaan liian varautunut ottaen huomioon, että kotimme tuntuu usein olevan kuin liikenneympyrä, jossa tullaan ja mennään lähes tauotta. AHT sen sijaan tuntui olevan samaa rotua muiden perheenjäsentemme kanssa; innostuva, sähäkkä ja koko ajan liikkeessä.

Lumin ja Hetan ensivisiitillä yritin oikein saada koirat kellimään matoilla ja sohvilla, nuolemaan ja raapimaan ja muutenkin allergisoimaan mahdollisimman paljon, mutta niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, ainoa oire, jonka ne saivat aikaan oli lievä äänen käheys, joka sekin katosi seuraavaan aamuun mennessä. Seuraavilla visiiteillä kukaan perheenjäsen ei enää saanut mitään oireita.

Amerikankarvatonterrierin pennun etsintä

Siitä alkoi kiivas oman pennun metsästys. Kävimme Sarin ja Arin luona tutustumassa pentuja odottavaan Salliin, Sannan luona ihastelemassa pyöristyvää Aidaa ja pommitimme Kaarinaa hieman myöhemmin syksyllä syntyvistä Gingerin pennuista. Kun pentukuume lopulta ylitti kestokykymme, soittelimme USA:han, Saksaan, Englantiin ja Tsekkiin löytääksemme tumman, oletettavasti melko pienikokoiseksi jäävän tyttöpennun. Lopulta Hippu sitten saapuikin Tsekistä ja tuon ensitapaamisen muisteleminen tuo vieläkin kyynelet silmiin:)

Ensimmäinen nahkaterrierimme Hippu                                                                          

Hippu saapui meille joulukuun alussa 2007. Vaikka olimme lukeneet pinotolkulla koirakirjoja, tajusimme pian, kuinka vähän todellisuudessa ymmärsimme koiran kasvatuksesta. Tajusimme myös, kuinka syyntakeettomia olimme ostaessamme pennun perehtymättä käytännöllisesti katsoen ollenkaan sen kasvuolosuhteisiin, emän ja isän sukutaustaan ja terveystietoihin. Olimme kuin koirahumalassa, mutta onneksi meillä oli myös roppakaupalla "juopontuuria" ja saimme terveen ja hyvän koiran.

Hippua ottaessa emme lainkaan ajatelleet, että jossain vaiheessa alkaisimme kasvattaa koiria - emmehän olleet allergiataustaisina mitään koiraihmisiä emmekä olisi lainkaan uskaltaneet ajatella, että kotonamme voisi tassutella useampikin koira ilman, että allergia pahenisi ihan mahdottomaksi.

Ja pian tuli myös Stinki                                  

Muutamaa kuukautta myöhemmin kotonamme läpsyivät jo toiset nahkakorvat, kun Stinki tuli meille ensin hoitoon ja sittemmin ihan omaksi. Ensimmäisen koivu-leppä-siitepölykauden odotus kului pelon vallassa. Yökaudet pohdin, räjähtääkö allergia käsiin viimeistään toukokuussa, mutta hämmästyksekseni huomasin pääseväni siitepölykaudesta aikaisempaa lievemmin oirein. Sama toistui seuraavana keväänä ja nyt, kun takana on kolme koirallista siitepölykevättä, siitepölyallergia on kadonnut lähes kokonaan.

Nyt kun takana on runsaat kolme vuotta nahkakoirien kanssa, emme osaisi enää kuvitella elämää ilman näitä veikeitä pikku vintiöitä. Niin paljon ne ovat tuoneet iloa koko perheemme elämään. Kun syksyllä 2009 päätimme ruveta pienimuotoisesti kasvattamaan amerikankarvatonterriereitä, totesimme että haluamme auttaa myös muita allergiaperheitä kokemaan tämän valtavan ilon, jota oma koira ja sen mukanaan tuomat harrastukset voi koko perheelle tarjota. 

Apu allergisen koirakuumeeseen?

Ei ole oikein sanoa, että AHT välttämättä sopisi jokaiselle allergikolle, mutta kokemuksemme rohkaisemina toivon mahdollisimman monen allergiaperheen rohkeasti tutustuvan rotuun ja huolellisesti testaavan sen soveltuvuutta oman perheen tilanteeseen.

Tuoreimmat kuulumisemme löydät facebookista!

©2018 Kennel Aliolin Amerikankarvatonterrierit (AHT) - suntuubi.com